Lisää väriä - eat colour!

Harvoin havahdun tai ilahdun ruokamainoksen iskulauseesta. Unileverin (!) mainoslakana taannoin Helsingin rautatieasemalla pysäytti. ”Eat colour”. Miten yksikertainen, miten selkeä viesti.

Itse asiassa seurassani ollut alakoululainen huomasi lauseen ensimmäisenä. Maistelimme lausetta ja pohdimme, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Mutkikkaassa ravitsemusviestiviidakossa erottuminen on vaikeaa. Viestin pitää olla selkeä ja ytimekäs, ja houkutteleva. Parhaimmillaan viestin noudattaminen johtaa kohti mukavampaa huomista. Eat colour on onnistunut!

Käytännössä ruokien kirkkaimmat värit löytyvät hedelmät ja vihannekset -osastolta (tai kasvimaalta); ei valmisateriapusseista. K-kauppiaat tekivät alkuvuodesta hienon ja huomiota herättäneen kampanjan myymällä euron kilohintaan hedelmiä. Lisää tällaisia kampanjoita!

Ravitsemusterapeutit! ”Syö värejä” -lausetta kannattaa viljellä neuvonnassa! Sen ymmärtää lapsikin.

Mitä tutkimusta ja hoitoa tarvitaan?

Ravitsemustutkimuksen kerrotaan olevan Suomessa erityisen korkeatasoista. Sitä tehdään sekä Helsingin yliopistossa että Kuopion yliopistossa.

Kaikkein suurin ravitsemukseen liittyvä pulma on edelleen lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet. Tutkivatko suomalaiset huippuosaajat tätä? Etsivätkö vimmatusti käytännön sovelluksia?

Arjen tasolla näyttää siltä, että elintarviketeollisuus kehittelee ratkaisuja. Liikuntapalveluiden tarjoajat toimivat ahkerasti käytännön tasolla. Pilleribisnes tietysti on omassa luokassaan.

Fysioterapia on vakiintunut hoitomuoto kropan krempoille. Ravitsemusterapia ei ole kasvanut vielä edes lapsen kengän mittoihin.

Milloinkohan Suomessa nähdään ensimmäinen yksityis- tai julkisenpuolen ravitsemusterapian osasto? Milloin tutkimus kohdistetaan lihavuuden hoitoon? Entä milloin tieto siirretään käytäntöön?

Ravitsemushoito pitää saada luontevaksi osaksi terveydenhuoltoa. Hoidon tason tulee olla korkea: selkeää, havainnollista ja tepsivää. Palveluiden tulee olla kaikkien saatavilla.

Ruokakulttuurin professori ei ole ravitsemusasiantuntija

Ruokakulttuurin professuuri on päätetty perustaa Helsingin yliopistoon. Hienoa!

Yllättävää on professuurin sijainti: käyttäytymistieteen laitos. Ilmeisesti vanha opettajankoulutuslaitos tms. Ravitsemustieteen osastolta olisi kyllä löytynyt vankkaa ruokakulttuurin asiantuntemustakin, mutta ruokaan liittyvät asiat on jostain syystä päätetty hajauttaa. Johtuneeko ravitsemustieteen tiedekunnasta: maatalous-metsätieteellinen, joka ei kovin kultturellilta kuulosta. Maanviljelyyn ja tukiaisiin sen helpommin yhdistää.

Suomalaisen ruokakulttuurin pönkittäminen on mainittu uuden professuurin yhdeksi perustamissyyksi. Toivottavasti uudesta oppisuunnasta ei kuitenkaan muodostu kansallismielistä hehkutusta. Ruoka on kulttuuria - eläköön monikulttuurisuus!

Perinteisesti kulttuuritieto tallennetaan kirjoihin. Nähtäväksi jää heijastuuko kulttuurin edistäminen käytännön keittokirjoihin asti. Toivottavasti. Kun professuuri on sijoitettu kotitalousopettajien luokse, mahdollisuudet keittokirjojen laadun parantamiseen pitäisi ainakin olla hyvät.

Luomu & High Tech

Luomuruokia on tarjolla liian vähän. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ainakin Helsingin hiemankin isommissa kaupoissa valikoima on laajenemaan päin.

Valtaosa luomujuustoista on tuontitavaraa. Valion kotimainen vaihtoehto on edam, joka on pakattu ei-uudelleensuljettavaan muoviin.

Minulle luomu tarkoittaa erityisesti eettistä tapaa tuottaa ruokaa. Jatkojalostusta en panisi pahitteeksi. Olisi mukavaa juoda rasvatonta Gefilus-piimää, jonka raaka-aineena on käytetty luomumaitoa. D-vitamiiniakin lisäisin siihen.

"Onnelliset luomutomaatit" kuitenkin kummastuttavat.

Drinkkikoulussa oppii (kai) vääriä asioita

Kuulun harvoihin ja valittuihin, jotka ovat päässeet oppilaaksi drinkkikouluun. Suomen laki estää opiskeluoikeuden monelta muulta.

Nasut, gootit ja pingviinit todennäköisesti juoppouttaisi entisestään viinaanmenevää kansaa.

Ehkä alkoholin ei tarvitse olla vain ongelma. Ehkä se voisi olla myös pipoa löysäävä resori.

Drinkkikoulun yllätys oli maito! Siihen on nasut, gootit ja pingiviinit tehty.

Kohtuus. Ilo. Elämä.

Tupla Sport ja muut terveysihmeet

Terveellisyys on trendi. Terveys pitää tunkea suklaapatukkaan, limonadiin, keksiin. Mihin vain, sillä terveys myy.

Tupla-perhekin on viime aikoina laajentunut. Ensin oli erikokoisia Tuplia: tavallista ja King Sizea. Sitten tuli uusi maku: toffee. Nyt markkinoille on tullut "kuitupitoiset uutuudet" sportti-Tuplat: vadelma ja omena. Mitä seuraavaksi? Kolesterolia alentava Tupla? Vatsaa hellivä Tupla? Virkistävä Tupla? Vitaminoitu Tupla?

Milloinkohan elintarvikkeiden raaka-aineina voi käyttää rehdisti lääkkeitä? Yskän, masennuksen, unettomuuden, kivun voisi poistaa karkkia syöden. Tai mitä tahansa ruokaa, vaikka kalakeittoa.

Vadelma Tupla Sportin maku toi mieleen sahanpurun eikä terveyskään kohisten parantunut. Ehkä vanhassa vara parempi.

Ei terveysterrorille!

Terveysterrori on terroria, josta ei hyvää jälkeä seuraa. Se tappaa ilon, tahdon ja halun.

Tuorein terrori-isku on tehty ravintolaruokailuun. Väitöskirjatutkimuksen saama julkisuus nosti otsikoihin, miten epäterveellistä ravintolaruoka on. Gourmet-ruoka. Pikaruoka. Mikä yllätys, etteivät annosten ravintosisällöt täyttäneet väestön pitkäaikaisia ravintoaineiden saantisuosituksia.

Liikaa rasvaa, energiaa, suolaa. Liian vähän kasviksia ja kuitua.

Tekisi mieli sanoa so what, mutten sano. Ravitsemuksella on merkitystä terveydelle. Terve mieli terveessä ruumiissa pätee yhä, vaikkei terveys sinällään tehnekään ihmistä onnelliseksi.

Järkevää olisi keskittyä ravitsemusvaikuttamisen suhteen usein syötyihin ruokiin ja juomiin. Mitä kaupassa on tarjolla ja mihin hintaan. Mitä lounasravintolat tarjoavat. Tänne iskuja. Mutta ei terroria, toivon.