perjantai 27. kesäkuuta 2008

Juomat lihottavat ja pilaavat hampaat

Valtion ravitsemusneuvottelukunta on laatinut pellossa eläville kansalaisille juomia koskevan tiedotteen. Tiedotteessa suositellaan nautittavaksi nesteitä päivittäin 1 - 1,5 litraa. Parhaaksi mahdolliseksi janojuomaksi nimetään vesijohtovesi.

Päivitäiseen käyttöön soveltuvan vesijohtoveden lisäksi vihreää valoa näytetään rasvattomalle ja vähärasvaiselle maidolle ja piimälle, kahville, teelle sekä täysjyvätuoremehulle (1-2 desiä/päivä). Kaikkia muita juomia (esim. vishyt, limonadit, urheilujuomat, hyvänolon juomat, perusmehut, energiajuomat, smoothiet, alkoholijuomat) suositellaan nautittavan harvemmin.

Suomen kansa lihoo. Juomat on tunnistettu yhdeksi lihomisen syyksi. Ryystämällä saadaan lähes huomaamatta runsaita määriä kaloreita. Yksi desi täysjyvätuoremehua sisältää noin 50 kcal, rasvaton maito ja piimä noin 30 kcal (+ välttämättömiä ravintoaineita). Tästä huolimatta tuoremehuja usein luullaan kevyiksi ja erityisen terveellisiksi vaihtoehdoiksi.

Lapsilta ylenpalttinen juominen tiputtaa kohta hampaat. Lasten näkee harvoin juovan ykkösvaihtoehdoksi nimetty vesijohtovettä. Ei kuulosta erityisen trendikkäältä. Miten hammas- ja painoystävällisten juomien imagoa saataisiin nostettua? Drink a lake or river...
Hammasasiantuntija toivoo, että juomille kehitettäisiin samankaltainen "hammasystävällinen" merkintä kuin ruokien Sydänmerkki.
Tuttavani pitää työpöydällään (siroa) puolentoistalitran vedellä täytettyä pulloa. Kun pullo on tyhjä töistä lähtiessä tyhjä, nesteitä on varmasti juotu riittävästi.


http://wwwb.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/vrn_250608.pdf

perjantai 13. kesäkuuta 2008

D-vitamiinia lisää!

Tuore ravitsemustieteen väitöskirja paljastaa, että Suomessa on puutetta D-vitamiinista. Lähes puolet suomalaisista saa vitamiinia liian vähän.

Tilanteen korjaamiseksi tutkija ehdottaa, että D-vitamiinia lisättäisiin useampiin elintarvikkeisiin. Näin vitamiinin saanti kasvaisi todennäköisesti tasaisesti koko väestössä.

Vaikka Suomessa ruokaa ja juomaa kulutetaan "energianäkökulmasta" liikaa ts. energiaa saadaa yli tarpeiden, D-vitamiinia saadaan liian vähän. Vähäinen D-vitamiinin saanti heijastuu muun muassa luuston kuntoon.

Toimiakseen D-vitamiini tarvitsee iholle auringon valoa. Toisaalta melanooman välttämiseksi ruskettumista ei pidetä suositeltavana. Ja kas, jälleen on ristiriitainen tilanne, mikä on terveellistä ja mikä ei. Kultainen keskitie.