Kuitu on pop!

Kuitu on nyt elintarviketeollisuudessa kova sana. Eikä vain ruoassa vaan myös juomissa ja makeisissa.

Kuitua lisätään melkein mihin vain, jotta tuote olisi - tai edes vaikuttaisi terveelliseltä vaihtoehdolta.

No, onko tässä sitten jotain pahaa. Välttämättä ei. Puurot ja vellit saattavat tosin mennä sekaisin, kun yrittää erottaa oleellista epäoleellisesta.

Ravitsemuksellisesti kuidun lisäämistä voidaan perustella esimerkiksi ruoan täyttävyydellä. Runsaskuituinen ruoka pitää pitempään kylläisenä, mikä voi auttaa painonhallinnassa. Tämä on ravitsemuksellisesti erittäin merkittävä tekijä!

Aiemmin kuitua saatiin etenkin täysjyvää sisältävästä ruoasta. Täysjyvän etu on siinä, että se sisältää muutakin kuin kuitua, muun muassa runsaasti vitamiineja. Teollisesti lisätyssä kuidussa näin ei ole. Vai onko?

Ruokakulttuurin professori ei ole ravitsemusasiantuntija

Ruokakulttuurin professuuri on päätetty perustaa Helsingin yliopistoon. Hienoa!

Yllättävää on professuurin sijainti: käyttäytymistieteen laitos. Ilmeisesti vanha opettajankoulutuslaitos tms. Ravitsemustieteen osastolta olisi kyllä löytynyt vankkaa ruokakulttuurin asiantuntemustakin, mutta ruokaan liittyvät asiat on jostain syystä päätetty hajauttaa. Johtuneeko ravitsemustieteen tiedekunnasta: maatalous-metsätieteellinen, joka ei kovin kultturellilta kuulosta. Maanviljelyyn ja tukiaisiin sen helpommin yhdistää.

Suomalaisen ruokakulttuurin pönkittäminen on mainittu uuden professuurin yhdeksi perustamissyyksi. Toivottavasti uudesta oppisuunnasta ei kuitenkaan muodostu kansallismielistä hehkutusta. Ruoka on kulttuuria - eläköön monikulttuurisuus!

Perinteisesti kulttuuritieto tallennetaan kirjoihin. Nähtäväksi jää heijastuuko kulttuurin edistäminen käytännön keittokirjoihin asti. Toivottavasti. Kun professuuri on sijoitettu kotitalousopettajien luokse, mahdollisuudet keittokirjojen laadun parantamiseen pitäisi ainakin olla hyvät.